Ruotsin kveekarien vuosikokous 5.-8.5.

Ruotsin kveekareiden vuosikokous 5.–8.5.2016 Ruotsin kveekareiden 82. Vuosikokous pidettiin Svartbäckenin leirikeskuksessa valkovuokkojen aikaan, lehtien puhjetessa ja kevätauringon paistaessa. Osallistujia oli yhteensä nelisenkymmentä, paitsi Ruotsista myös Suomesta (allekirjoittanut), Norjasta, Isosta-Britanniasta, Gambiasta ja Itävallasta, sekä viitisen lasta ja suloinen villakoira. Harvinaista oli, että Ystävien ystäviä oli lähes yhtä paljon kuin varsinaisia kveekareita, mikä pöytäkirjamerkinnän mukaan vaikutti edullisesti ns. Kveekarijargonia vähentäen. Vuosikokous aloitettiin hetken hiljaisuudella sekä muistamalla vuoden aikana menehtyneitä kolmea Ruotsin kveekaria. Kokous käsitteli myös yhden vuoden aikana tulleen jäsenhakemuksen, jonka jälkeen Ruotsin kveekareiden määrä tällä hetkellä yltää sataan. Vuosikokous opetti paljon. Vuosikertomuksen mukaan toiminnan päätehtävä on hartausten pitäminen, jolla Ystävät haluavat levittää tietoisuutta elävästä Jumalan läsnäolosta (”…sprida kännedom om en levande gudsnärvaro.”). Hartauskokouksia pidetään Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Smoolannissa, Lundissa, Uppsalassa, Rimbossa (Svartbäcken), Uumajassa ja Järnassa, sekä uudessa, kuukausittain kokoontuvassa Karlstadin ryhmässä. Tukholmassa hartautta pidetään kaksi kertaa viikossa Kväkargårdenissa, jossa toiminta muutenkin on vilkasta, varsinkin ohjelmakoordinaattorin (programsamordnare) aloitettua työnsä 2013. Koordinaattorin tehtävä on vaikuttaa tavalla, joka syventää yhteisön hengellisyyttä ja keskinäistä yhteyttä. Yhdistys on vuokralla Södermalmin Kväkargårdenissa, mutta omistaa Svartbäckenin leirikeskuksen (Tukholman ja Uppsalan välissä), jossa pidetään retriittejä ja kokoontumisia. Svartbäckenissä yhdistys sen sijaan vuokraa tilaa ulkopuolisille ja saa siitä voittoa. Toiminnan pääoma on noin 15 ja puoli miljoonaa kruunua, lähinnä rahasto-osuuksia sekä Svartbäcken.Tilikauden tuotot olivat noin puolitoista miljoonaa kruunua ja puoli miljoonaa pienemmät kuin menot. Rahaa on lähinnä kulunut työntekijöiden palkkoihin (yhdyskuntapedagogi, ohjelmakoordinaattori, kassanhoitaja, kanslisti, siivooja, Svartbäckenin vahtimestari, kanslisti), kotisivujen ylläpitämiseen, vuosijulkaisuun, kirjanpitoon ja tilintarkastukseen sekä matkoihin. Tuloista yli puolet tuli myydyistä rahasto-osuuksista. Jäsenten avustuksista yhdistykselle keskusteltiin puintikokouksen muodossa (englanniksi threshing meeting, ruotsiksi tröskemöte), jolloin tärkeintä on monimutkaisen ja tunteitakin herättävän asian tiimoilta käytävä rehellinen ja laaja valmistelu, puinti myöhempää...

Maailman kveekaripäivä 2016

MAAILMAN KVEEKARIPÄIVÄ 2.10. 2.10. vietetään Maailman kveekaripäivää. Kveekareita ympäri maailman kannustetaan osallistumaan tuolloin millä tahansa pienellä tai suurella tavalla, joka tuntuu oikealta, itsekseen tai yhteisöinä. Tämän vuoden teema on ”Uskon inspiroimana, yhdessä todistaen maailmassa”, jonka myötä edistämme Maailman kveekarineuvoston tavoitetta yhdistää Ystäviä, ylittää kulttuurirajoja ja muuttaa elämiä. Miten sinua huvittaisi juhlistaa päivää? Kerrothan myös toisille tempauksestasi – Maailman kveekarineuvostolle (yhteystiedot alla mainitulla nettisivulla) ja muille verkostoillesi! http://www.worldquakerday.org/ Pohjois- ja Etelä-Euroopan kveekarit hiljentyvät yhdessä Helsingin ja Barcelonan hartauskokoukset tapaavat Maailman kveekaripäivän kunniaksi internetin välityksellä su 3.10 klo 11.30 Suomen aikaa. Ohjelmassa ainakin tosiimme tutustumista ja muuta sanallista jakamista & hiljainen hartaus. Helsingissä kokoonnumme tuolloin poikkeuksellisesti Rauhanaseman (Veturitori 3) yläkerran kirjastossa. Tilaisuus saattaa kestää hieman normaalia sunnuntaihartauttamme pidempään, esim. 1,5h yhteensä. Jos olet jossain muualla kuin Helsingissä tai Barcelonassa ja haluaisit tulla internetin välityksellä mukaan, ota yhteyttä Ainoon (miria_2882 [ät] yahoo.com), niin pyrimme järjestämään asian! Lopuksi käsittelemme hartauden hengessä vielä Helsingin porukalla mahdollisia ajankohtaisia...