Susanne mukana Ruotsin kveekarien vuosikokouksessa

Susanne mukana Ruotsin kveekarien vuosikokouksessa

Ruotsin kveekarien vuosikokous 10.–13.5.2018

Ruotsin kveekarien 84. vuosikokous pidettiin Svartbäckenin leirikeskuksessa (Tukholman ja Uppsalan välillä). Oli kevät mutta kesä oli jo pitkällä ja valkovuokot lähes entisiä. Osallistujia oli suhteellisen vähän, enimmillään 29 ja ulkomaiset neljä vierasta tulivat Isosta-Britanniasta, Hollannista, Saksasta ja Suomesta (allekirjoittanut).

Vuosikokous aloitettiin hetken hiljaisuudella sekä muistamalla vuoden aikana menehtyneitä kahta Ruotsin kveekaria.

Vuosikertomuksen mukaan toiminnan päätehtävä on hartausten pitäminen, jolla Ystävät haluavat levittää tietoisuutta elävästä Jumalan läsnäolosta. Hartauskokouksia pidetään Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Smoolannissa, Lundissa, Uppsalassa, Rimbossa (Svartbäcken), Uumajassa, Järnassa ja Karlstadissa. Tukholmassa hartautta pidetään kaksi kertaa viikossa Kväkargårdenissa, jossa toiminta muutenkin on vilkasta.

Suurimman osan palkatusta työstä tekevät seuran yhdyskuntapedagogi Julia Ryberg sekä 2013 ohjelmakoordinaattorina aloittanut Torbjörn Söderkvist. Julia työskentelee kansainvälisesti ja pitää retriittejä ja kokoontumisia Svartbäckenin leirikeskuksessa. Häntä pyydetään myös usein puhumaan kveekareista eri yhteyksissä. Tällä hetkellä Julia ja Torbjörn työstävät online-alustaa (MoodleCloud) johon he keräävät tekstejä resurssipankiksi. Alusta on tarkoitettu online-ryhmäkursseja varten, joihin kaikki Ystävät ja Ystävien ystävät ovat tervetulleita osallistumaan. Koordinaattorin tehtävä on vaikuttaa tavalla, joka syventää yhteisön hengellisyyttä ja yhteyttä. Yhdistys on vuokralla Kväkargårdenissa (Södermalm Tukholmassa), jonne Torbjörn on muuttanut tätä kirjoittaessa isännäksi, kun edellinen asukas ja isäntä Vilhelm Dahllöf on muuttanut muualle.

Vuosikokouksen teema oli ”Våra vittnesbörd – Hur vandrar vi som samfund och individuellt, med glädje genom världen och svarar på det av Gud i var och en?” Suomeksi suunnilleen näin: Miten kuljemme maailmassa, yhteisönä ja yksilöinä, ilolla ja vastaten siihen mikä on Jumalasta jokaisessa? Nimi oli pitkä ja jäi tuttuudestaan huolimatta hieman etäiseksi. Teemaa käsiteltiin pienryhmissä, mutta yksittäiset teemaan liittyvät puheenvuorot kokouksen alussa tekivät minuun suuremman vaikutuksen.

Eräs nainen kertoi miten totuuden puhuminen, kveekareiden tärkeänä pitämä arvo, oli herättänyt hänessä uteliaisuutta ja avoimuutta. Kun hän työpaikallaan sai kritiikkiä tavastaan toimia, hän oppi näkemään itsensä muiden silmin ja sitä kautta tuntemaan itseään. Hän joutui valitsemaan miten kohdata muiden palautetta, joka ei aina ollut niin auvoista kuunneltavaa. Ja miettimään millä tavalla oli viisasta vastata ihmisten ”hyviin neuvoihin” siitä mitä hänen ”paksukaisena” olisi hyvä syödä.  Puheenvuoro teki minuun vaikutuksen, koska hän paljasti haavoittuvuutensa, jota en itse osannut arvata hänen itsevarman ulkokuorensa alta. Haavoittuvuuden paljastaminen oli mielestäni rohkeaa ja sai minut miettimään, miten voimme esimerkillämme auttaa muita rentoutumaan ja raottamaan panssariaan.

Toinen teemaa alustanut henkilö kertoi miten hän oli Englannissa lähemmin tutustunut kveekareiden arvoihin ja periaatteisiin – rauha, tasa-arvo, yksinkertaisuus, totuus ja yhteys. Arvojen noudattaminen ei ole vaatimus tai kuivaa teoriaa vaan seurausta siitä, että elämme lähellä Jumalaa.  Hänen mielestään totuuden ja rauhan noudattaminen saattavat kuitenkin olla vaikeimpia käytännössä. Totuus ja rauha ei aina merkitse, että olisimme kilttejä ja kaikki pitäisivät meistä. Arvojen noudattaminen voi sen sijaan vaatia, että rohkenemme nousta esiin ja olla eri mieltä, joka ainakin näennäisesti tai aluksi saattaa luoda konflikteja.

Rauhan teemaa ja yhdistyksen rauhantyötä käsiteltiin puintikokouksessa (englanniksi threshing meeting, ruotsiksi tröskemöte). Päätettiin, että työvaliokunta (AU = arbetsutskottet) valitsee työryhmän, joka tekee linjaukset ja työkuvan rauhankomitealle. Kiinnostusta löytyy ja näillä näkymin komitea tullaan perustamaan.

Omassa ryhmässäni keskustelimme arjen rauhantyöstä, siitä mitä tapahtuu jos aloitan itsestäni. Mitä tapahtuu jos pudotan aseeni? Rauhan ehto on aina anteeksi antaminen. Tämä ei ole helppoa koska joudun kohtaamaan kipuni enkä voi rakentaa muureja itseni suojelemiseksi. Joudun harjoittelemaan, mutta harjoitus tekee tunnetusti mestarin eli tulen hyväksi siinä mitä harjoittelen.

Kaiken kaikkiaan vuosikokous oli lähinnä asiapitoinen. Kun osallistuin vuosikokoukseen kaksi vuotta sitten jäi hengellinen ja henkinen anti paljon tuntuvammaksi. Silloin teimme myös paljon käytännön harjoituksia etevän itävaltalaisen psykologin johdolla. Asiatieto oli kuitenkin hyödyllistä, varsinkin kun itse olen asunut Tukholmassa viime elokuusta lähtien ja osallistunut Tukholman Kväkargårdenin toimintaan kohtalaisen aktiivisesti.

Itse sain suurimman hengellisen antini yksittäisistä keskusteluista, joista varsinkin yksi jäi elävästi mieleen. Eräs nainen kertoi miten hän on saanut kokea Jumalan rakkauden kun on suostunut elämäänsä sellaisena kuin se on, vastustamatta asioita mihin ei voi vaikuttaa. Hän on lopettanut itsensä väkinäiset parantamisyritykset ja sen sijaan sallinut kaikki tunteensa, ajatuksensa ja ominaispiirteensä. Hyväksynyt itsensä ja elämänsä sellaisenaan. Hän oli läsnä ja sanojen takaa aistin todellisuuden mistä ne kumpusivat. Minulle tämä pysäyttävä kohtaaminen kokouksen viimeisenä päivänä oli tärkeintä mitä vein mukanani kotiin.

Susanne Salin