Tulin yllättäen valituksi Suomen kveekarien viralliseksi edustajaksi Britannian kveekarien viikon kestävään vuosikokoustapaamiseen. Olimme tehneet valinnan edustajastamme jo alkuvuodesta, mutta hän joutui perumaan lähtönsä, ja minä olin ainoa, jolle sopi kolmen viikon varoitusajalla lähteä Englantiin. Tämä on tärkeää mainita, koska politiikkamme on lähettää aina eri ihminen, jotta mahdollisimman moni saa kokemusta kansainvälisen kveekariyhteisön toiminnasta ja saa tuntea sen Ystävyyden ilmapiirin, joka tapaamisissa on läsnä. Itse olin ollut mukana edellisessä Britannian kveekareiden vuosikokoustapaamisessa Bathissa kolme vuotta sitten, ja nyt pääsin yllättäen jälleen mukaan. Kokemukseni edellisestä viikon kestäneestä kokoontumisesta olivat niin hyviä, ja olin saanut niistä niin paljon rakennusainetta omaan toimintaani, että vuosikokouksemme lähetti minut hyvillä mielin ”saamaan lisää oppia” joka taas saisi hyödyttää myös omaa yhteisöämme.
Kaikki matkajärjestelyt sujuivat suuremmitta kommelluksitta, ja pääsin lähtemään seikkailulle! Koska olin viimetipassa varaamassa lentoja, enkä halunnut kuluttaa liiaksi vuosikokouksemme varoja matkoihin, valitsin edulliset lennot. Siitä seurasi se, että sain kokea matkan aikana kolmella eurooppalaisella lentokentillä mielenkiintoisia öitä, mutta kaikki sujui kuitenkin kommelluksitta.
Saavuin Warwickin yliopistolle lauantai-iltapäivällä ja asetuin asumaan campusalueella olevaan majoitusrakennukseen. Huoneeni ikkunan takana nurmikkoalueela oli valtava marjakuusi, jonka oksalla istui mustarastas ja jonka alla suojassa oli kaniini syömässä ruohoa. Ajattelin, että viikostani tulee kaikella tavalla hyvä viikko.
Koska olin ollut jo kerran mukana suuressa vuositapaamisessa, ja tutustunut siellä moniin ihmisiin, oli heti ensihetkistä lähtien ihanaa tavata vanhoja tuttuja. Kuin olisin tullut ”kotiin”, oli tunnelmani. Sain heti kertoa Suomen kveekarien terveisiä monelle Ystävälle, ja taas uusia tavatessani kuulin monelta, kuinka heillä on hyviä muistoja Suomesta ja yllättävän moni vanhempi henkilö oli myös vieraillut Viittakivessä. Vaikka me olemme pieni vuosikokous, me olemme yhteydessä muihin, ja olemme hyvin vahvasti olemassa myös Englannin kveekarien maailmassa. Ja se, että meillä on mahdollisuus lähettää edustaja erilaisiin isoihinkin tapaamisiin, on ensiarvoisen tärkeää. Jokainen kohtaaminen, jokainen uusi yhteys joka syntyy yksilöiden välillä, vahvistaa myös kveekariyhteisön elämää ja toimivuutta. Ja omalta osaltani sain viikon aikana olla luomassa näitä pieniä siltoja Suomen kveekareille. Sain kertoa viikon aikana joka päivä siitä, että Suomessa on kveekareita, meillä on hiljaisia hartauksia ympäri maata, ja vaikka olemme yhteisönä pieni, on meillä yhteyttä ja toimintaa.
Itseni tuntien tein päätöksen, että yritän rakentaa viikkoni ohjelman mahdollisimman väljäksi, koska myös lepo on tärkeää. Olen luonnostani henkilö, joka haluan tarttua hetkeen ja saada kaiken hyvän irti tarjotusta tilaisuudesta, ja sen vuoksi minun on hyvä osata asettaa rajoja itselleni. Jo pelkästään se, että oman äidinkielen sijaan puhun englantia, tekee päivistä raskaampia. Ja koska joka päivä tarjoutuisi mahdollisuus tavata lukemattomia uusia ihmisiä, olisivat myös kaikki tauot täynnä aktiivista puhumista. En halunnut polttaa itseäni loppuun, mutta en myöskään halunnut päästää ohi sellaisia kohtaamisia, joista olisi Suomen kveekareille ja itselleni hyötyä ja iloa.
Vuosikokoustapaamisen teema oli jatkoa Bathin kokoukselle, ”Living our faith in the world”, kuinka elämme uskoamme todeksi maailmassa. Erityisenä teemana tällä kertaa oli se, kuinka muodostamme liikkeitä ja olemme mukana liikkeissä, joissa näemme ja koemme että on ”se jonkin Jumalasta”. Ajatuksena se, että kun on tarve toiminnalle, niin liikkeen syntymiseen tarvitaan ihmisiä jotka ovat aloittajia ja heitä jotka tulevat mukaan ja vahvistavat liikettä omalla panoksellaan. Ja koska tarvetta hyvälle toiminnalle maailmassa on paljon, eikä ole tarkoitus aloittaa aina kaikkea alusta, voi myös mennä mukaan sellaiseen liikkeeseen, joka edustaa niitä arvoja jotka ovat itselle tärkeitä. Tähän teemaan liittyen oli viikon aikana tarjolla lukematon määrä alustuksia, luentoja ja työpajoja.
Ja joka päivä olivat myös Britannian vuosikokouksen työhartauskokoukset. Viime mainitut olivat pitkiä työhartauskokouksia, joissa oli mukana pitämässä pieniä osuuksia myös heitä, joiden vastuulla olivat viikon aikana pidettävät luennot. Tällä kertaa en osallistunut vuosikokous sessioihin kovin aktiivisesti, koska paljon muuta oli päällekkäin niiden kanssa, sellaista josta koin saavani enemmän.
Molemmat Britannian vuosikokouksen perinteiset luennot, Swartsmore-luennon ja George Gorman-luennon kävin kuuntelemassa. Ensin mainitun piti parlamenttiedustaja Catherine West, ja hänen aiheensa liittyi siihen, kuinka hänen oma kveekariutensa vaikuttaa politiikkaan jota hän tekee Enlannin parlamentissa. George Gorman säätiön luennon piti Tim Gee, nuori kveekari, jonka luennon ydin oli haaste joskus radikaaliinkin toimintaan, jonka perustana on hiljaisen hartauden Henki.
Kaikkien viikon aikana tarjolla olleiden mahdollisuuksien tarkoituksena oli myös esitellä erilaisia kveekarien tapoja toimia maailmalla ja maailmassa, sekä vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Mukana oli Ystäviä sekä Britanniasta että ympäri maailmaa. Pohjoismaista, Etelä-Afrikasta, Etelä-Amerikan maista, Intiasta ja Uudesta Seelannista saakka oli mukana eri-ikäisiä osallistujia. Mukana oli myös osallistujia ja ohjelman toteuttajia erilaista uskonnollisista ryhmistä ja heitä, jotka eivät halua määritellä itseään.
Warwickin vuosikokoustapaaminen oli jälleen kaikenikäisten tapaaminen. Lapset oli jaettu ikäryhmittäin ja heillä oli ohjaajiensa kanssa myös omaa ohjelmaa. Nuorille oli omaa ohjelmaansa ja he olivat vastuussa myös useista kaikille tarkoitetuista tapahtumista. Ja paljon oli myös sellaista yhteistä hartautta ja toimintaa, jossa kaikki oli kaikille yhdessä. Osallistuin erääseen työpajaan, jonka teemana oli Filosofiaa kaikenikäisille- ja yhteisöille. Siellä sain kurkistaa sellaisiin metodeihin, joiden avulla lapset ja aikuiset voivat jakaa ajatuksiaan ja olla yhdessä kveekarien tärkeiden elämänperiaatteiden äärellä.
Kveekareilla ympäri maailman on huolenaiheena kaikki se mikä liittyy ihmisten eriarvoistumiseen ja ympäristömme/maailmamme tuhoamiseen ja tuhoutumiseen, sekä kaikki mikä estää rauhan toteutumista, ja kaikki viikon aikana kietoutui kaikki jollain lailla näiden asioiden ympärille. Aktiiviset rauhaa edistävät projektit, ilmastonmuutoksen hidastamiseen liittyvät hankkeet, sekä pakolaisuuteen ja ihmisten hätään elinolosuhteidensa puolesta liittyvät erilaiset tavat auttaa ja toimia olivat esillä monella tavalla.
Osallistuin työpajoihin ja keskustelutilaisuuksiin, joissa oli ytimenä se, kuinka kveekareina toimimme yhdessä toisten organisaatioiden kanssa, rakentaen maailmaa joka on kaikkien ihmisten samanarvoisuutta ja rauhaa tukeva. Palestiinassa toimii kveekareita mukana Ekumeenisessa EAPPI- toiminnassa, eli he ovat ”todistamassa” ja jakamassa paikallisten ihmisten arkea, joka on usein todella vaikeaa ja elämän edellytykset ovat pienet. Tällaisen kolmen kuukauden jakson jälkeen henkilö palaa kotiin, ja jakaa monella tavalla kokemustaan, kertoen siitä lähipiirilleen ja vaikkapa vierailemalla kouluissa kertomassa kokemuksestaan. Henkilökohtaisten tarinoiden jakaminen on usein se tapa, jolla voidaan saada jokin vaikea asia avattua.
Eräs asia joka itselleni rakensi siltoja uusien ihmisten luo ja kantoi koko viikon, oli laulaminen. Viikon ohjelmaan oli kudottu mukaan paljon tilaisuuksia laulaa yhdessä. Joka päivä oli kaksi Singing for Joy- sessiota, ja myös kveekareiden kantaaottavia rauhanlauluja opetettiin Natural Method menetelmällä. Näiden musiikin iloa tuovien sessioiden surauksena saimme idean, että järjestämme jokaisella päivätauolla Flash mob- lauluhetken. Niinpä sitten lounasaikaan tupsahdimme laulamaan jonnekin nurkalle laulamaan ja saimme mukaamme paljon eri-ikäisiä Ystäviä. Sain myös tuoda musiikillisia terveisiä kokoukselle Suomesta. Etukäteismateriaalissa oli pyyntö tuoda mukanaan jokin lahja jaettavaksi toisten kanssa, ja minä sain viedä laulun. Sain tehtyä ennen matkaa Valo kantaa-lauluuni englanninkieliset sanat ja viikon aikana sain laulaa lauluani sekä suomeksi että englanniksi. Sain myös pyynnön toimittaa laulun nuotit mahdolliseen jatkokäyttöön Britannian kveekareille. Niin monella tavalla me voimme rakentaa Ystävien verkostoa, myös musiikin avulla.
Kun Warwickin tapaamisen teema oli ”Kuinka elämme uskoamme todeksi maailmassa” ja erityisesti se, miten muodostamme liikkeitä tärkeiden asioiden edistämiseksi, ja/tai osallistumme sellaisiin liikkeisiin jotka edistävät toiminnallaan kveekariperiaatteita maailmassa, koin haikeutta, kun ajattelin meidän pientä vuosikokoustamme. Se että meitä on vähän, asettaa toiminnalle yhteisönä monenlaisia kehyksiä. Me olemme vuosikokouksena konkreettisesti ”olemassa” vain pari kertaa vuodessa ja sellainen aika ei ole riittävä sellaisen yhteisöllisyyden luomiselle, joka kantaa meitä ryhmänä, ja saa meidät ryhmänä ”elämään uskoamme todeksi maailmassa”. Mitkä ovat niitä keinoja, joilla voimme olla aktiivisemmin kveekariryhmänä toimiva yhteisö, jos haluamme sellainen olla.
Yhteinen hiljainen hartaus on se voimavara, jossa voimme saada johdatusta ja voimaa myös siihen toimintaan, jota kveekareina haluamme toteuttaa. Hartauselämä on mielestäni kveekariuden ydintä. Ilman hengellistä puolta, josta toimintamme kumpuaa, olemme kuin mikä tahansa muu ryhmä joka haluaa edistää rauhaa ja oikeudenmukaisuutta maailmassa. Miten voimme toteuttaa yhteisen hartauden silloin kun emme ole tosiamme lähellä? Onko Skype-hartaus todellinen vaihtoehto?
Olemme olemassa kveekareina, sekä yksilöinä että yhteisönä. Suomessa olemme niin pieni ja hajallaan oleva ryhmä, että aktiivisesti kveekariarvojen mukaista toimintaa toteuttavaa, kiinteää kveekariyhteisöä ei varsinaisesti ole. Kuinka voisimme pienenäkin yhteisönä toimia ulospäin?
Onko meille hyvää ja sopivaa se, että olemme kveekareita yksilöinä, ja toimimme mukana sellaisissa suuremmissa liikkeissä, joiden uskonkäsitykset ja periaatteet ovat meille läheisiä ja tärkeitä. Mitkä ryhmät ovat sellaisia joissa haluamme olla mukana, ja jo toimimme, kveekareina?
Meillä on hyviä hartausryhmiä, jotka yhdessä kokoontuvat hiljaisuudessa kuuntelemaan Hengen johdatusta. Niissä saamme elää sitä yhteisyyttä ja jakamista, jota tarvitsemme. Tärkeä asia on myös se, että me hiljaisessa hartaudessa pidämme Valossa maailmaa ja niitä asioita jotka meille ovat Ystävinä elämässämme ja uskossamme tärkeitä. Näiden ryhmiemme vahvistaminen kveekariuden polulla on mielestäni eräs tehtävämme. Näissä ryhmissä on se kasvu ja elämä, jolla vuosikokouksemme voi olla olemassa ja vahvistua. Ja samalla meidän pitää muistaa, että hiljainen hartaus on avoin kaikille, eikä kenellekään saa tulla sellaista oloa, että hänen tulee olla ”riittävän kveekari” voidakseen osallistua hartauteen.