Pohjosmaisen vuosikokouksen lopuksi olin ajatellut kenties saavani kimppakyydin johonkin lähemmäs Tukholmaa ja kotimatkaa, mutta kun kuulin hollantilaisen Ystävän suunnitelmista jatkaa autolla roadtrippiään Norjassa, tartuin tilaisuuteen ja kysyin huolisiko hän minut mukaansa. Sen myötä päädyimme kahden naisen voimin kiertelemään vuonoja ja vuoria parin päivän ajan jonkin matkaa Stavangerista koilliseen. Tässä tavallaan täyttyi spontaanisti pidempiaikainen haaveeni Ystävien kanssa jaetusta ”kveekarivaelluksesta” pohjoisessa luonnossa, ja lähemmin tutustuessamme kävi myös ilmi, että molemmat olimme lähteneet kotoa avoimin suunnitelmin raskaiden elämäntilanteiden jälkimainingiessä, hetkeksi nauttimaan seikkailusta ja ihanasta vapaudestamme!
Spotaani kveekarivaellus suuntasi kohti Norjan vuoria ja vuonoja.
Mykistävä ja puhdistava ja kehossa tuntuva Norjan luonto
Norja on mykistävä maa, jonka kauneuden edessä sanat meinaavat loppua, mutta kuvat puhukoon puolestaan. Oli joka tapauksessa helppo ymmärtää, miksi norjalaiset ovat retkeilykansaa ja miksi myös norjalaiset Ystävät luontevasti yhdistävät luontokokemukset hengenelämäänsä mm. yhdessä retkeillen.
Jatkuva ihastelu otti intensiivisyydessään jopa voimille, varsinkin niiden lukuisten koskien ja eri kokoisten vesiputousten äärellä, joita Saudan alueella kohtasimme. Veden voima iski tajuntaan monilla tasoilla: Konkreettisesti vesivoimalaitoksen luona, kristallinkirkkaasta vuoren laen jäätiköiltä vyöryvää vettä juodessa jotta jaksoi jatkaa kapuamista, sekä hienovaraisemmilla tasoilla. Vesi elementtinä liitetään emootioihin, ja vesiputous edustaa minulle puhdistavaa voimaa, joka vie hurjalla tavallaan kaiken mennessään, mikä vain irti lähtee.
Husedalenin vesiputoukset
Kavutessamme 7,5 h Kinsarvikin vuonon pohjukasta Husedalenin vesiputouksille ylös vuorelle ja takaisin oli myös oivallinen oman kropan tilannetsekkaus – siinä tunsi nahoissaan, mihin sattuu ensin, miten jaksaa ja mihin vielä pystyy. Kehoni oli kärsimyksistäkin huolimatta innoissaan, kun pääsi kerrankin omaan alkuperäiseen elementtiinsä eli luontoon kunnolla liikkumaan, ja paljaat varpaani onnelliset
uppoutuessaan sammaleeseen ja tuntiessaan allaan mahtavat lämpimät vuorten kalliot ja välillä ympärillään kristallinkirkkaan kylmän veden. Siitä katsoen jatkuva sisätiloissa tietokonehommissa istuminen näyttäytyi kerrassaan luonnottomana – ja siltikin nuo hommat huhuilivat minua jo takaisin kotiin. Nyt arkeen palattuani pyrin muistamaan nuo hetket ja antamaan keholleni useammin sitä liikettä ja raitista ilmaa, mitä se kaipaa!
Sain olla äskettäin 3.-6.7.2025 mukana kveekarien Pohjoismaisessa vuosikokouksessa, joka on kolmen vuoden välein Ruotsissa tai Norjassa järjestettävä Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen vuosikokousten yhteinen kesätapahtuma. Ohesta voitte lukea tapahtumakokemuksesta lisää sen epistola-kirjeestä. Itse keskityn tässä muutamiin teemoihin, jotka olivat itselleni merkityksellisiä.
Lähtö ilman paluulippua
Lähdin matkaan kotoani Hämeenlinnasta jo 28.6. iltalaivalla Tukholmaan vailla paluulippuja tai tarkkaa suunnitelmaa. Kun kerran oli ajan puolesta siihen mahdollisuus, oli kiva kerrankin matkustaa meritse ja maitse suoraan kohteeseen lennähtämisen sijaan. Pistäydyin Turussa keskiaikamarkkinoilla ja Tukholmassa suuntasin ensin Kvekargårdeniin, josta olin muilta kuullut, mutta nyt vasta itse näin omin silmin. Todella kaunis kveekarien kokoushuone puutarhoineen ja kirjastoineen! Meitä oli hiljaisessa hartaudessa paikalla n. 8 henkeä, ja myöhemmin kahvipöydässä oli mukava myös harjoitella ruotsia pitkästä aikaa.
Kvekargårdenissa on hiljaiset hartaudet joka sunnuntai päivällä ja torstai-iltaisin – jos liikutte siellä päin niin rohkeasti mukaan vaan!
Kvekargårdenissa on vaikuttava kirjasto.
Erityisen mukava yllätys oli törmätä Annaan, jonka kanssa kohtasimme viimeksi ehkä 20 vuotta sitten kansainvälisessä nuorten kveekarien kevättapahtumassa ja pian sen jälkeen hänellä kerran yökylässä Tukholmassa poiketessani. Suomalaisten sukujuurtensa vuoksi hän puhuu myös suomea, ja toivottavasti saamme hänet kylään myös Suomen vuosikokouksen tapahtumiin joskus lähitulevaisuudessa 🙂
Yövyttyäni lukioaikaisen ystäväperheen luona jatkoin Tukholmasta maanantaina junalla Osloon ja sitten bussilla Norjan eteläkärkeen Kristiansandiin, jossa vietin pari yötä idyllisessä puutalossa Airbnb-huoneessa. Erityisen vaikuttava oli Ravnedalen-puisto vuorten välissä, ja myös Odderøyan linnoitussaari kaupungin edusralla oli hieno paikka kesäretkeillä.
Reissun yhtenä kohokohtana oli vanhojen tuttujen tapaaminen. Annan tapasin viimeksi noin 20 vuotta sitten.
Historiaa ja vanhoja tuttuja
Keskiviikkona matkani jatkui 4h bussilla Stavangeriin, jossa Pohjoismainen vuosikokous alkoi seuraavana päivänä erikseen ilmoittautuneille päiväretkellä Staklandin kylän pienelle kveekarien kokoushuoneelle, joka tosin nykyään on enää harvoin aktiivikäytössä. Oli erityistä olla mukana noin vanhalla kokoushuoneella hiljaisesssa hartaudessa, ja myös nähdä vanhan tutun ruotsalais- norjalaisen Ystävän, Solveig-Karin Erdahlin sukulaisia ja kotiseutua Staklandissa.
Itse tapahtumassa meitä oli n.90 Ystävää. Tapahtuman teeman (”Miten voimme vahvistaa pohjoismaista kveekariyhteisöä”) lisäksi olennaista on mahdollisuus tavata muita Ystäviä eri maista. Tosin huomasin, että nykyään viihdyn paremmin hieman pienemmissä tapahtumissa, joissa ehtii monien ohimenevien kohtaamisten sijaan juttelemaan kaikkien osallistujien kanssa ja pääsemään keskusteluissa ehkä syvemmälle.
Matkasimme Staklandiin bussin lisäksi myös lautalla.
Kuuntelemisen merkitys ja vierailujen voima
Tapahtuman pääpuhujat Michael Eccles ja Julia Ryberg kävivät keskustelivat keskenään ja myös keskusteluttivat yleisöä, aiheena pohjoismaisten kveekarien erot ja yhteneväisyydet, ja kuinka voimme olla relevantteja toisillemme ja maailmalle . Michael kertoi matkastaan EMES:in edustajana Palestiinaan ja Ukrainaan, päätarkoituksena vain tavata ja kuunnella paikallisia Ystäviä ja mm. Ramallahin kveekarikoulun henkilökuntaa. Hän esitti meillekin kysymyksen, olisiko meidänkin mielekästä joskus vierailla toistemme luona ihan muuten vaan, kuunnellen ja tutustuen, ilman mitään sen ”hienompaa” agendaa? Itsekin mietin, mikä merkitys on tällaisilla verkostoitumistapahtumilla, vierailuilla, tutustumisella ja yhteydenpidolla Ystävien välillä kansainvälisesti. Ajattelen, että tärkeintä henkilökohtainen tutustuminen, kyläily ja yhteydenpito on ”kotipesässä” esimerkiksi Suomen vuosikokouksen kesken: Luodaksemme uskonyhteisön, joka todella tuntuu omalta yhteistöltä, on voitava jakaa omaa todellista, inhimillistä elämäänsä toisten kanssa, eikä niin, että olettaa henkilökohtaisen ”epätäydellisen” elämänsä olevan erillinen kveekaritapahtumista, joissa ehkä kokee sitten painetta esittää jotain ihanteellista ”kveekariroolia”. Kuitenkin myös kansainvälisellä yhteydenpidolla on suuri arvo, etenkin pienille kveekariyhteisöille.
Muistelen takavuosia, jolloin meillä oli Suomessa usein olo, että omat resurssimme eivät riitä ja tarvitsemme jonkun ulkomaanvieraan tuomaan esimerkiksi tapahtumiimme jotain merkittävää sisältöä. Ja heitä kävikin, milloin EMES:istä, milloin Ruotsista tai Iso- Britanniasta tai muualta, kun mm. monet nytkin Stavangerissa uudelleen kohtaamani tutut kasvot antoivat meille myös paljon noilla vierailuillaan, oli se sitten valmisteltua sisältöä tai vain kuuntelevaa korvaa, läsnäoloa ja kokemusten vaihtoa. Samoin suomalaisten osallistuminen kansainvälisiin kveekaritapahtumiin on ruokkinut yhteisöämme pikkuhiljaa, eikä nykyään ole enää mainitusta vajavaisuuden kokemuksesta paljonkaan jäljellä, vaan sen sijaan olemme saaneet useilta ulkomaisilta Ystäviltä palautetta siitä, kuinka he ovat tulleet ravituiksi meillä kyläillessään.
Edellisessä blogitekstissäni puhuin enemmän intention voimasta, ja myös tässä tietoinen intentio vahvistaa sitä, kuinka paljon voimme saamme ja antaa tällaisessa vuorovaikutuksessa. Mitä tietoisemmin me Suomen Vuosikokouksena elämme mukana lähettäessämme edustajan vieraaksi muualle sekä vastaanottaen hänet takaisin ”tuliaisineen” osoittamalla kiinnostusta, rohkaisemalla ja antamalla tilaa eri tavoin jakaa kokemastaan ja oppimastaan, sitä enemmän kollektiivisesti tästä rikastumme.
Ystäviä Staklandin kokoushuoneen pihalla.
Edustajana maailmalla – mielummin yhdessä kuin yksin
Kiva tapa, johon varsinkin Stavangerissa kirjuritiimin jäsenenä osallistuin, on lähettävän tahon edustajansa mukana lähettämä kirje vastaanottavalle kokoukselle, ja vastaanottajien vastaus siihen. Ehkäpä mekin Suomessa voisimme harjoittaa tällaista enemmän, ja harkita myös kveekariperinteen mukaisen epistola-kirjeen laatimista maailmalle lähetettäväksi silloin tällöin vuosikokouksestamme?
Kun itse lähden ulkomaille kveekaritapahtumiin (tai osallistun etänä) nimettynä edustajana tai muuten, lähden avoimin mielin, mutta kuitenkin herkästi kuuntelevalla oppimisen asenteella. Luotan siihen, että Luoja tuo eteeni jotain, mitä katsoa tarkemmin, oli se sitten tapahtuman viralliseen teemaan liittyvää tai ihan jotain muuta. Kuuntelen sitä myös sillä mielellä, että ainakin osa tästä opista on tarkoitettu jaettavaksi myös matkan jälkeen toisten kanssa (kuten nytkin teen) kotipuolessa. Erinomainen esimerkki tästä oli viime vuoden maailmankokous Etelä-Afrikassa, jonka teemoja käsittelimme Suomessa sekä etu- että jälkikäteen, jolloin paikan päälle lähetettynä edustajana todella koin meneväni sinne yhdessä toisten suomalaisten kanssa, ja itse asiassa koen, että tuo prosessi jatkuu edelleen.. Erityisen antoisaa on myöskin ollut silloin, kun on saanut konkreettisesti osallistua itse tapahtumaan useamman suomalaisen Ystävän porukalla.
Tällä kertaa Pohjoismaisessa vuosikokouksessa mukana oli lopulta vain 2 muuta suomalaista – itse ainakin aion tulevaisuudessa myötävaikuttaa siihen, että meitä olisi aina isompi porukk mukana – onhan tämä tapahtuma ruotsalaisten ja norjalaisten Ystävien myös meille suomalaisille järjestämä ja hieno mahdollisuus jälleen saada ja antaa, oppia ja kehittyä yhdessä toisten kanssa!
