Suomen kveekarit kokoontuivat jälleen perinteiseen kevätkokousviikonloppuun Tampereen Aito-keskukseen 16.-18. toukokuuta. Viikonlopun teemana oli ”Rauha ja toivo käytännössä”

Saimme kokousviikonloppuun useita kansainvälisiä vieraita muiden maiden vuosikokouksista sekä FWCC EMES:stä (Euroopan ja Lähi-idän Kveekareiden konsultaatiokomitea). Ohjelmassa oli itse vuosikokouksen lisäksi kiinnostavia vieraita, paneelikeskustelu vapaaehtoistyöstä, saunomista, hyvää ruokaa sekä tietysti aikaa vapaalle yhdessä olemiselle ja Hengen kuuntelemiselle hiljaisuudessa.

Perjantai-iltana yhteisessä viikonlopussamme vieraili Tampereen seurakuntayhtymästä Reija Jarkkola, joka johdatti osallistujat keskusteluun yhteiskunnallisesta mielikuvituksesta, yhteisöjen voimasta sekä utopistisesta ajattelusta. Inspiroiva keskustelu herätti osallistujissa paljon ajatuksia, joita pureskeltiin koko viikonlopun ajan ja varmasti vielä pitkän sen jälkeenkin.

Itse kevätkokous pidettiin kahdessa osassa lauantaina. Kokouksessa kävimme läpi virallisia asiakirjoja, Suomen kveekareiden ja työryhmien kuulumisia sekä saimme terveisiä ulkomaanvierailta.

Kevätkokousen osioiden välissä viikonlopun toisena vierailijana toimi Väkivallattomuuden voima: kertomuksia rohkeudesta kirjan kirjoittanut ja väkivallattomuudesta luennoiva Timo Virtala. Timon johdolla pohdimme sitä, mitä on todellinen rohkeus, ja miten historian saatossa väkivallattomuuden voimalla on saatu aikaan suuria muutoksia ja kyetty jopa vastustamaan väkivaltaista sortoa.

Lauantai-ilta huipentui vapaaseen ohjelmaan, jonka aikana oli mahdollisuus laulaa yhteislauluja tai kävellä läheisessä metsässä viikonlopun antia yhdessä pohdiskellen. Tämän jälkeen päästiinkin jo rantasaunaan ja uimaan.

Sunnuntaille viikonlopun suunnitteluryhmä oli koonnut osallistujista paneelin, jonka teemana oli ” Kokemuksia rauhan ja toivon rakentamisesta”. Paneelissa kuulimme useita eri näkökulmia erilaisista vapaaehtoistyön muodoista, joita yhteisömme jäsenet tekevät.

Seuraava kevätkokousviikonloppu järjestetään 7.-9. marraskuuta samaisessa Aito-keskuksessa, joten voit laittaa päivämäärät jo nyt kalenteriisi!

Viikonlopun aikana nautimme Aito-keskuksen mainiosta rantasaunasta