Kuvat ja teksti: Aino Vesanen
Sain olla äskettäin 3.-6.7.2025 mukana kveekarien Pohjoismaisessa vuosikokouksessa,
joka on kolmen vuoden välein Ruotsissa tai Norjassa järjestettävä Ruotsin, Norjan,
Tanskan ja Suomen vuosikokousten yhteinen kesätapahtuma.
Ohesta voitte lukea tapahtumakokemuksesta lisää sen epistola-kirjeestä. Itse keskityn
tässä muutamiin teemoihin, jotka olivat itselleni merkityksellisiä.
Lähtö ilman paluulippua
Lähdin matkaan kotoani Hämeenlinnasta jo 28.6. iltalaivalla Tukholmaan vailla
paluulippuja tai tarkkaa suunnitelmaa. Kun kerran oli ajan puolesta siihen mahdollisuus, oli
kiva kerrankin matkustaa meritse ja maitse suoraan kohteeseen lennähtämisen sijaan.
Pistäydyin Turussa keskiaikamarkkinoilla ja Tukholmassa suuntasin ensin
Kvekargårdeniin, josta olin muilta kuullut, mutta nyt vasta itse näin omin silmin. Todella
kaunis kveekarien kokoushuone puutarhoineen ja kirjastoineen! Meitä oli hiljaisessa
hartaudessa paikalla n. 8 henkeä, ja myöhemmin kahvipöydässä oli mukava myös
harjoitella ruotsia pitkästä aikaa.
Kvekargårdenissa on hiljaiset hartaudet joka sunnuntai päivällä ja torstai-iltaisin – jos
liikutte siellä päin niin rohkeasti mukaan vaan!
Erityisen mukava yllätys oli törmätä Annaan, jonka kanssa kohtasimme viimeksi ehkä 20
vuotta sitten kansainvälisessä nuorten kveekarien kevättapahtumassa ja pian sen jälkeen
hänellä kerran yökylässä Tukholmassa poiketessani. Suomalaisten sukujuurtensa vuoksi
hän puhuu myös suomea, ja toivottavasti saamme hänet kylään myös Suomen
vuosikokouksen tapahtumiin joskus lähitulevaisuudessa 🙂
Yövyttyäni lukioaikaisen ystäväperheen luona jatkoin Tukholmasta maanantaina junalla
Osloon ja sitten bussilla Norjan eteläkärkeen Kristiansandiin, jossa vietin pari yötä
idyllisessä puutalossa Airbnb-huoneessa. Erityisen vaikuttava oli Ravnedalen-puisto
vuorten välissä, ja myös Odderøyan linnoitussaari kaupungin edusralla oli hieno paikka
kesäretkeillä.
Historiaa ja vanhoja tuttuja
Keskiviikkona matkani jatkui 4h bussilla Stavangeriin, jossa Pohjoismainen vuosikokous
alkoi seuraavana päivänä erikseen ilmoittautuneille päiväretkellä Staklandin kylän pienelle
kveekarien kokoushuoneelle, joka tosin nykyään on enää harvoin aktiivikäytössä. Oli
erityistä olla mukana noin vanhalla kokoushuoneella hiljaisesssa hartaudessa, ja myös
nähdä vanhan tutun ruotsalais- norjalaisen Ystävän, Solveig-Karin Erdahlin sukulaisia ja
kotiseutua Staklandissa.
Itse tapahtumassa meitä oli n.90 Ystävää. Tapahtuman teeman (”Miten voimme vahvistaa
pohjoismaista kveekariyhteisöä”) lisäksi olennaista on mahdollisuus tavata muita Ystäviä
eri maista. Tosin huomasin, että nykyään viihdyn paremmin hieman pienemmissä
tapahtumissa, joissa ehtii monien ohimenevien kohtaamisten sijaan juttelemaan kaikkien
osallistujien kanssa ja pääsemään keskusteluissa ehkä syvemmälle.
Kuuntelemisen merkitys ja vierailujen voima
Tapahtuman pääpuhujat Michael Eccles ja Julia Ryberg kävivät keskustelivat keskenään ja
myös keskusteluttivat yleisöä, aiheena pohjoismaisten kveekarien erot ja yhteneväisyydet,
ja kuinka voimme olla relevantteja toisillemme ja maailmalle . Michael kertoi matkastaan
EMES:in edustajana Palestiinaan ja Ukrainaan, päätarkoituksena vain tavata ja kuunnella
paikallisia Ystäviä ja mm. Ramallahin kveekarikoulun henkilökuntaa. Hän esitti meillekin
kysymyksen, olisiko meidänkin mielekästä joskus vierailla toistemme luona ihan muuten
vaan, kuunnellen ja tutustuen, ilman mitään sen ”hienompaa” agendaa?
Itsekin mietin, mikä merkitys on tällaisilla verkostoitumistapahtumilla, vierailuilla,
tutustumisella ja yhteydenpidolla Ystävien välillä kansainvälisesti. Ajattelen, että tärkeintä
henkilökohtainen tutustuminen, kyläily ja yhteydenpito on ”kotipesässä” esimerkiksi
Suomen vuosikokouksen kesken: Luodaksemme uskonyhteisön, joka todella tuntuu
omalta yhteistöltä, on voitava jakaa omaa todellista, inhimillistä elämäänsä toisten kanssa,
eikä niin, että olettaa henkilökohtaisen ”epätäydellisen” elämänsä olevan erillinen
kveekaritapahtumista, joissa ehkä kokee sitten painetta esittää jotain ihanteellista
”kveekariroolia”. Kuitenkin myös kansainvälisellä yhteydenpidolla on suuri arvo, etenkin pienille
kveekariyhteisöille.
Muistelen takavuosia, jolloin meillä oli Suomessa usein olo, että omat resurssimme eivät
riitä ja tarvitsemme jonkun ulkomaanvieraan tuomaan esimerkiksi tapahtumiimme jotain
merkittävää sisältöä. Ja heitä kävikin, milloin EMES:istä, milloin Ruotsista tai Iso-
Britanniasta tai muualta, kun mm. monet nytkin Stavangerissa uudelleen kohtaamani tutut
kasvot antoivat meille myös paljon noilla vierailuillaan, oli se sitten valmisteltua sisältöä tai
vain kuuntelevaa korvaa, läsnäoloa ja kokemusten vaihtoa. Samoin suomalaisten
osallistuminen kansainvälisiin kveekaritapahtumiin on ruokkinut yhteisöämme pikkuhiljaa,
eikä nykyään ole enää mainitusta vajavaisuuden kokemuksesta paljonkaan jäljellä, vaan
sen sijaan olemme saaneet useilta ulkomaisilta Ystäviltä palautetta siitä, kuinka he ovat
tulleet ravituiksi meillä kyläillessään.
Edellisessä blogitekstissäni puhuin enemmän intention voimasta, ja myös tässä tietoinen
intentio vahvistaa sitä, kuinka paljon voimme saamme ja antaa tällaisessa
vuorovaikutuksessa. Mitä tietoisemmin me Suomen Vuosikokouksena elämme mukana
lähettäessämme edustajan vieraaksi muualle sekä vastaanottaen hänet takaisin
”tuliaisineen” osoittamalla kiinnostusta, rohkaisemalla ja antamalla tilaa eri tavoin jakaa
kokemastaan ja oppimastaan, sitä enemmän kollektiivisesti tästä rikastumme.
Edustajana maailmalla – mielummin yhdessä kuin yksin
Kiva tapa, johon varsinkin Stavangerissa kirjuritiimin jäsenenä osallistuin, on lähettävän
tahon edustajansa mukana lähettämä kirje vastaanottavalle kokoukselle, ja vastaanottajien
vastaus siihen. Ehkäpä mekin Suomessa voisimme harjoittaa tällaista enemmän, ja harkita myös
kveekariperinteen mukaisen epistola-kirjeen laatimista maailmalle lähetettäväksi silloin
tällöin vuosikokouksestamme?
Kun itse lähden ulkomaille kveekaritapahtumiin (tai osallistun etänä) nimettynä edustajana
tai muuten, lähden avoimin mielin, mutta kuitenkin herkästi kuuntelevalla oppimisen
asenteella. Luotan siihen, että Luoja tuo eteeni jotain, mitä katsoa tarkemmin, oli se sitten
tapahtuman viralliseen teemaan liittyvää tai ihan jotain muuta. Kuuntelen sitä myös sillä mielellä, että ainakin osa tästä opista on tarkoitettu jaettavaksi myös matkan jälkeen toisten kanssa (kuten nytkin teen) kotipuolessa.
Erinomainen esimerkki tästä oli viime vuoden maailmankokous Etelä-Afrikassa, jonka
teemoja käsittelimme Suomessa sekä etu- että jälkikäteen, jolloin paikan päälle
lähetettynä edustajana todella koin meneväni sinne yhdessä toisten suomalaisten kanssa,
ja itse asiassa koen, että tuo prosessi jatkuu edelleen.. Erityisen antoisaa on myöskin ollut
silloin, kun on saanut konkreettisesti osallistua itse tapahtumaan useamman suomalaisen
Ystävän porukalla.
Tällä kertaa Pohjoismaisessa vuosikokouksessa mukana oli lopulta vain 2 muuta
suomalaista – itse ainakin aion tulevaisuudessa myötävaikuttaa siihen, että meitä olisi aina
isompi porukk mukana – onhan tämä tapahtuma ruotsalaisten ja norjalaisten Ystävien
myös meille suomalaisille järjestämä ja hieno mahdollisuus jälleen saada ja antaa, oppia ja
kehittyä yhdessä toisten kanssa!
Aino Vesanen