KVEEKARIEN HISTORAA…

Kun katsomme varhaisten kveekarien toimintaa 1640 ja 1650-luvuilla oman aikamme perspektiivistä, on silmiinpistävää, miten ajan hermolla he olivat oman aikansa vallankumouksellisissa muutoksissa, jotka tulivat repimään alas vanhat ajatukset tiukasta sosiaalisesta järjestyksestä. Roomalaiskatolinen kirkko oli ajat sitten menettänyt otteensa Britanniassa, vaikka poliittinen järjestelmä vielä pelkäsi sitä. Englannin kirkossa oli riita puritaanisen ja katolisen siiven välillä. Piispojen rooli herätti kysymyksiä; naisten asemasta keskusteltiin(baptistien, kveekareiden ja muiden vapaiden suuntien parissa naisilla oli yhä keskeisempi osa,

mutta vain kveekareiden keskuudessa naiset hyväksyttiin täysin tasavertaisina hartautta harjoittavan yhteisön jäseninä) ja niin edelleen. Ryhmähenki synnytti ryhmähenkeä, kun jokainen suunta yritti vakiinnuttaa omaa erityistä totuuttaan. Uskonnollisten ryhmien ja kirkkojen väliset konfliktit olivat teologisesta luonteestaan huolimatta mitä suurimmassa määrin poliittisia ja sosiaalisia. Esiin nousi kysymys siitä, miten yhteiskuntaa tulisi hallita kaikkien eduksi ja monet annetuista vastauksista olivat sisällöltään radikaaleja. Kun George Fox (1624-1691) matkusti maata ristiin rastiin , hän tapasi toisia jotka myös olivat käyttäneet aikaansa etsimällä läheisempää suhdetta Jumalaan. Tämä etsintä johdatti heidät pois valtavirran kirkoista ja johti lopulta sen perustamiseen,

mitä nyt kutsutaan ystävien Uskonnolliseksi Seuraksi. Nämä miehet ja naiset, joista myöhemmin tuli Ystäviä, toivat yhteen ajatuksensa erilaisista ryhmittymistä, joista he tulivat ja jonkin aikaa Kveekariliike oli paljon epäyhtenäisempi kuin millaiseksi se myöhemmin muodostui. Tämän päivän nopeiden muutosten maailmassa, missä vähemmän kuin neljännes Yhteisön jäsenistä on syntyjään kveekarivanhemmista, voimme nähdä vastaavuutta aikaisempaan. Nykyaikaisen kveekarismin haaste on samankaltainen: kuinka sulauttaa ex-baptistit, ex-anglikaanit, ex-ateistit, ex-buddhistit, ex-uskontoa harjoittavat juutalaiset, ex-niin monenlaiset, yhteen yhdistyneeseen, vaikka ei samasta muotista tehtyyn yhteisöön.

1600-luvulla nimenomaan George Fox antoi leimansa tälle ryhmälle. Olisi kuitenkin virhe liittää liike yksinomaan yhteen mieheen, niin karismaattinen kuin hän saattoi ollakin. Kautta pohjoisen Keskimaan (Midlands) ja Koillis-Englannin ryhmät olivat jo asettuneet valtavirran kirkon ulkopuolelle. Monet heistä kokoontuivat hiljaisuudessa ilman pappeja tai sielunpaimenia. Monet heistä olivat jo hylänneet ulkoiset sakramentit ja odottivat uudenlaista hengellisyyttä.

George Fox hallinnollisine kykyineen ja Margaret Fell(1614-1702), josta myöhemmin tuli hänen vaimonsa kykenivät yhdistämään nämä ryhmät yhteisöksi, joka on säilynyt, kun taas suurin osa muista tuolta samalta ajalta lähtöisin olevista uskonnollisista ryhmistä on kuollut pois. Kveekariliike ei kuitenkaan ollut yhdistettävissä helposti. Yhteentörmäyksiä oli niin henkilöiden kuin periaatteidenkin välillä. James Nayler (1617-1660), jonka into ja karisma johti toisinaan hänen seuraajansa äärimmäisyyksiin, otti yhteen George Foxin kanssa lukuisissa tilanteissa. 1660-luvulla irlantilainen Ystävä John Perrot Waterfordista protestoi keskitettyä päätöksentekoa vastaan kveekareiden keskuudessa ja tuomitsi tavan ottaa hattu päästä kokouksissa, kun Ystävä rukoili ääneen; samoin hän tuomitsi kättelyn kokouksen päättyessä. Tämä johti melkein hajaannukseen, mutta näistä eroista huolimatta kveekarit levisivät ja kasvoivat ja kohtasivat suurempaa vainoa. Vuosien 1650 ja 1687 välillä on arvioitu noin 13 000 ystävän joutuneen vangiksi. 198 Ystävää kyyditettiin ja 338 kuoli rangaistuslaitoksissa tai haavoittumiseen, joka oli tapahtunut, kun heidän kimppuunsa hyökättiin kokouksissa.

Vainot eivät viilentäneet niiden miesten ja naisten hehkua, jotka jättivät perheensä ja kotinsa tullakseen ”Totuuden julistajiksi”. Kveekaritapa ”puhua totuutta vallalle” juontaa juurensa juuri tältä ajalta. Vuonna 1657 Mary Fisher(1623-1698), joka oli purjehtinut Massachusettiin todistaakseen totuudesta, matkusti Konstantinopoliin yrittääkseen käännyttää sulttaani. Toiset pyysivät audienssia paavilta ja tulivat vangituiksi tai tuomituiksi kuolemaan inkvisition käsissä. Juuri vallankumouksellinen tarve julistaa totuutta, että Jumala oli kaikkien saavutettavissa, johti lopulta 1600- ja 1700-luvuilla kveekariryhmien perustamiseen läpi Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Karibian.

Kuten suurin osa kiihkeistä liikkeistä kveekarit alkoivat menettää osan käyttövoimaansa, kun sen perustajajäsenet kuolivat. Oltuaan liike, joka saarnaa uutta ja uudelleen löydettyä totuutta, se otti kuitenkin sisäänpäin kääntyneen lahkon luonteenomaisia piirteitä siirtäen eteenpäin perinteitä ja kontrolloiden jäsentensä toimia. Oltuaan todellisia yleismaailmallisen kirkon uudistajia, Ystävät näkivät nyt itsensä rippeinä, jotka yrittivät pitää yllä arvokkaita menneitä näkemyksiään. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa kveekareista tuli ”omituisia” ihmisiä, jotka olivat epäluuloisia ulkomaailmaa kohtaan. He käyttivät vaatteita, jotka erottivat heidät ulkonäöltään toisista ryhmistä. Ystävät puhuivat kieltä, joka oli täynnä erityistä jargonia ja puhuttelivat toisiaan vanhakantaisilla muodoilla ”thee” ja ”thou”. Vaikka he pitivätkin yleisiä kokouksia aina silloin tällöin, hyvin harvat uudet tulokkaat tunsivat viehtymystä niihin.

Sisäänpäin kääntyneisyys ei kuitenkaan ollut kokonaisvaltaista ja Ystävät olivat edelleen tietoisia maailman tilanteesta ympärillään. Esimerkiksi John Bellers(1654-1725),joka muodostaa linkin varhaisten aikojen vainojen ja myöhemmän huomattavasti säästeliäämmän julistuksen ajan välille, jatkoi ensimmäisen sukupolven kveekareiden sosiaalista julistusta ohjelmallaan hätää kärsivien lasten hyvinvoinnin edistämiseksi ja kirjoituksissaan hän kirjoittaa ”köyhien työn olevan rikkaiden kaivos”. Hänen teoriansa vaikuttivat myöhemmin sellaisiin radikaaleihin kuin Robert Owen ja Karl Marx. Vastaavasti John Woolman(1720-1772) oli yksi ensimmäisistä Yhteisössä tuomitsemaan orjuuden, hän kiirehti taloudellisia boikotteja ja huolehti olosuhteista laivoilla. Hän myös kiiruhti Ystäviä näkemään yhteyden, joka vallitsi heidän elämäntapansa ja omistuksensa sekä ajan poliittisten ja taloudellisten instituutioiden harjoittaman väkivallan ja sorron välillä.

Joidenkin Ystävien aikansa sosiaalisia olosuhteita kohtaan osoittama kiinnostus vastasi taas toisten Ystävien luontoa kohtaan tuntemaa ihmetystä. Jos toisten ihmisten auttaminen oli osoitus kristillisestä elämästä, luonnon tutkiminen oli merkki ihmisen osoittamasta arvostuksesta jumalallisen inspiroimaa maailmankaikkeutta kohtaan ja kveekareiden panos oli huomattava. John Fothergill(1712-1780) näytteli huomattavaa osaa lääketieteen maailmassa; kuten Peter Collison(1694-1768) kasvitieteessä. Aikakauden loppua kohden John Dalton(1766-1844) ja William Allen(1770-1843) antoivat suuren panoksen kemiaan. Yksi 1700-luvun tärkeimmistä keksinnöistä oli raudan sulattaminen käyttämällä koksia hiilen asemasta. Keksinnön teki Abraham Darby (1678-1717) Coalbrookdalessa Shropshiressa. Tämä ja muut Coalbrookdalessa tehdyt löydöt vaikuttivat suuresti teollisen vallankumouksen kasvuun.

Vähitellen kun 1800-luku eteni, kveekarit alkoivat tähytä ulospäin omasta uskonnollisesta yhteisöstään. He olivat yhä avoimempia toisista perinteistä tuleville uskonnollisille ja sosiaalisille näkemyksille. Ulkomaailma oli jo tunnustanut metodistiliikkeen, jota kohtaan kveekarit ensin tunsivat suurta epäluuloisuutta ja kuitenkin tämä liike jatkui ja vaikutti useimpiin kirkkoihin tavalla tai toisella. Jotkut kveekarit uskoivat 1700-luvun lähestyessä loppuaan, että heidän yhteisönsä oli tullut liian itsekylläiseksi, liian sisäänpäin kääntyneeksi, ja kuten monissa kirkoissa ajateltiin, kaivattiin suurempaa henkilökohtaista sitoutumista. Tämän ajanjakson aikana, jota usein kutsutaan ”hiljaiseksi” jaksoksi kveekarihistoriaa, Raamattua luettiin kodeissa, mutta yhteisössä pelättiin siihen luottamisen hartauskokouksessa vaikuttavan sydämen pienen äänen kuulemiseen. Evankelisen liikkeen vaikutuksen alaisina ja kveekarievankelistan Joseph Gurneyn(1788-1847) opetusten mukaan nämä tyytymättömät kveekarit kääntyivät uudelleen Raamatun puoleen. Heistä tuntui, että ilman raamatullista ja oppijärjestelmän mukaista auktoriteettia he olivat voimattomia voittamaan maailman synnin ja eron Jumalasta ja loppujen lopuksi he laittoivat suuremman painoarvon henkilökohtaiselle pelastukselle ja sovitusopille kuin heidän välittömät edeltäjänsä. Tässä he huomasivat olevansa lähellä toisia muista suunnista tulevia kristittyjä ja tämä johti heidät ylittämään epäluottamuksen raja-aidat ja työskentelemään heidän kanssaan ympäröivän yhteiskunnan hyväksi.

William Allen oli tyypillinen tämän liikkeen edustaja. Hänen työnsä orjuutta vastustavassa yhteisössä(Anti-Slavery Society) ja Lontoon köyhien parissa osoittaa, miten kveekarit veivät uskonnolliset vakaumuksensa yleiselle areenalle ja alkoivat tehdä yhteistyötä toisten kirkkojen kanssa. Vastaavasti Joseph Lancaster (1780-1845), yksi ensimmäisistä yleisen koulutuksen asiamiehistä kansallisella tasolla, veti muita uudistusmielisiä yhdistykseen, josta myöhemmin oli tuleva British and Foreign Schools Society. Yksi parhaiten tunnettuja kveekareita, Elizabeth Fry(1780-1845) kuului vanhaan kveekariperheeseen, Guerneyhin. Hän näyttää ensin suhtautuneen jäsenyyteensä hyvinkin kevyesti, mutta hän kääntyi evankelisempaan uskoon ja tämän uskon kiihko johdatti hänet ensin vierailemaan vankiloissa ja myöhemmin vankilalaitoksen uudistukseen.

Konservatiivisempien kveekaripiirien joukosta tuli kuitenkin takaisku. He pelkäsivät, että tällaiset maalliset toimet ja evankelinen teologia vesittäisivät kveekarismia. Lopulta nämä ristiriidat johtivat kveekareiden jakautumiseen Pohjois-Amerikassa eri ryhmiin. Jotkut näistä jaoista ovat edelleen olemassa, joskin keskinäisen ymmärtämisen lisäämiseksi eri kveekariperinteitä edustavat ryhmät järjestävät yhteisiä tapaamisia. Edes tänä päivänä yhteiset konferenssit eivät ole helppoja tapaamisia, kun keskustellaan teologiasta, mutta yhteistyö on paljon laajempaa kuin aikaisemmin.

Kveekareiden keskuudessa on aina ollut jännitteitä sen suhteen, onko sisäisen valon johdatus riittävä hengelliseen täyttymiseen ja toisaalta, tukeutuminen raamattuun ja syntien sovitukseen Jeesus Nasaretilaisen ristiinnaulitsemisen kautta. Tämä jännite nousi pintaan evankelisten painottaessa pyhien tekstien auktoriteettia ja tarvetta vastaanottaa pelastus; kanta jota monet merkittävät kveekarit pitivät oikeana kohti 1800-luvun puoliväliä mentäessä. Myöhemmin 1800-luvulla jännite kasvoi konfliktiksi, koska Ystävien keskuudessa kasvava usko tieteellisiin menetelmiin johti historiallisten paikkansapitävyyksien ja auktoriteetin luonteen uudelleen arviointiin. Kirjoituksia tutkittiin ja kyseenalaistettiin ja Raamatun kirjaimellista tulkintaa, uskoa joka oli lähellä evankelisten sydäntä, ei enää pidetty itsestäänselvyytenä. Tämä johti kolmen erillisen suunnan muodostumiseen kveekareiden piirissä: perinteiset tai konservatiivit, jotka hiljaisesti luottivat Kristuksen sisäiseen Valoon; evankeliset, joille Raamattu oli saamassa kasvavaa merkitystä auktoriteetin lähteenä; ja uudet modernistit tai liberaalit, joiden teologiaa epäilivät molemmat edelliset suunnat, koska se kyseenalaisti sekä joidenkin vanhojen tapojen erityisyyden että Raamatun kirjaimellisuuden. Uuden Raamattuun kohdistuvan kritiikin ja Charles Darwinin työn vaikuttamina modernistit tutkivat uskoaan ja yrittivät löytää tavan, jolla uusi tieto voitaisiin sovittaa vanhoihin varmuuksiin. Kun Yhdysvalloissa nämä suunnat johtivat hajaannukseen, ei Britanniassa ole tapahtunut vastaavaa jakoa.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö monet(eri syistä) kveekariryhmät olisivat tunteneet sekaannusta ja epävarmuutta siitä, mihin suuntaan heidän Yhteisönsä oli kulkemassa. Tämä uuden suunnan etsiminen tuli päätökseensä Manchesterissä pidetyssä kansallisessa kokouksessa 1895. John Wilhem Rowntreen (1868-1905) johdolla kveekarit näkivät tarpeen suurempaan sitoutumiseen ymmärtää Yhteisönsä alkuperää, uuteen hengellisen palveluksen opettamiseen ( mikä lopulta johti Woodbrooke Collegen, kveekariopintokeskuksen perustamiseen Birminghamissa) ja uuteen visioon kveekareiden roolista 1900-luvulla.

Tämä oli kaiken kaikkiaan voitto liberaalimmalle, ulospäin suuntautuvalle painotukselle, mutta mikäli kyseessä oli uskonnollisen liberalismin muoto, se oli liberalismia, joka oli värittynyt mystisellä tietoisuudella Jumalan läsnäolosta. Tämän suuntauksen huomattava edistäjä oli amerikkalainen Rufus M.Jones (1863-1948). Hänelle henkilökohtainen kokemus Jumalasta oli mystinen kokemus. Hän kuvailee kirjassaan The Flowering of Mysticism seuraavasti: ” Mystisismi on välitöntä, intuitiivista, kokemuksellista tietoa Jumalasta. Tai voisi sanoa, että se on tietoisuutta tuonpuoleisesta tai transendentista todellisuudesta tai jumalallisesta läsnäolosta.” Tämän kirjan painotus on sisäisessä valossa, vähemmälle merkitykselle jää historiallinen ristiinnaulitseminen. Viimeinen neljännes 1900-lukua ja 2000-luvun alku ovat tuoneet Yhteisöön muutoksia, joita käsittelen kuudennessa luvussa. Tärkeää näissä kveekarismin erilaisissa historiallisissa painotuksissa on se, että ne ovat vaihtelevissa määrin paikkansa pitäviä ja eläviä myös tänä päivänä. Edelleen on intoilijoita, jotka haluavat viedä George Foxin sanoman toreille; hiljaisia jotka katsovat, että liika ulkoinen aktiivisuus tulee hengen tielle; evankelisia jotka todistavat Jeesuksen Kristuksen vaikutusta omassa elämässään heidän henkilökohtaisena pelastajanaan ja sovittajanaan; liberaaleja joiden evankeliumi on sosiaalista ja jotka painottavat humanistista uskontoa; mystikkoja jotka puhuvat Hengestä kaikessa olevassa; radikaaleja jotka yrittävät purkaa uskonnollisen kokemuksen luonnetta ja toisia, jotka yksinkertaisesti kutsuvat itseään kristityiksi, joille mikään muu nimitys ei sovi uskonnollisen näkemyksensä mukaisesti. Totisesti yksi ilonaiheista, joskaan ei aina aivan ilman jännitteitä, on näiden kaikkien kveekareiden yhteisesti pitämä hiljainen hartaus. Nimenomaan hartauskokous tuo kveekarit yhteen. Ja hartaudesta nousee kveekareiden ajatus palvella maailmassa.

HARTAUS KOKOUS

”Hartaus on meidän vastauksemme siihen tietoon, että Jumala toimii kaikkialla. Voimme toki hiljentyä hartauteen yksin, mutta kun liitymme muiden kanssa odottavaan hiljaisuuteen, meillä on mahdollisuus tuntea syvemmin Jumalan läsnäolo. Me etsiydymme yhteiseen hiljaisuuteen kokouksissamme, niin että kaikki voivat tuntea Jumalan rakkauden, joka vetää meitä lähemmäksi toisiamme ja johtaa meitä.”

Neuvoja ja kysymyksiä, 8.

Hartauskokous on Ystävien Uskonnollisen seuran keskeistä toimintaa. Yhteisöllinen elämämme on parhaiten ilmaistu hartaudessa. Hiljaisuuteen perustuva yhteinen kohtaaminen hartaudellisessa ja yhteisen mietiskelyn prosessissa voi luoda tunteen yhteydestä pyhään sakramentaalisessa hiljaisuudessa. Ystävät ovat maailmanlaajuinen yhteisö ja niinpä hartauskokouksemme muoto vaihtelee kulttuurista toiseen painottaen eri tavoin ja määrin kokousten ohjelmointia. Eroista huolimatta useimmat meistä voisivat yhtyä seuraavaan:

Hartauskokous on sydän; voimala, innoituksen lähde. Se perustuu mystiseen käsitykseen mietiskelyn ja itsestä luopumisen kautta yhteyden etsimisestä jumaluuden kanssa ja ymmärryksen tuolla puolen olevan totuuden saavuttamiseen. Se vaatii avoimen sydämen Sisäiselle Valolle ja hiljaisen ja nöyrän mielen: tavalliset ihmiset etsivät tunnetta rauhasta, voimasta ja jakamisesta. Jokaisen Kokouksen ainutlaatuinen luonne voidaan nähdä uskon tekona henkilökohtaisissa suhteissa sekä kokemuksena uskonnollisessa etsinnässä.
George Gorman, Introducing Quakers, s.29

Hiljaisuudessa voin yksinkertaisesti käydä läpi viikon töitä, keskittyä ystävien huoliin tai murehtia jotakin ongelmaa. Hiljaisessa hartaudessa on tilaa antaa tämä kaikki Jumalalle. Muina aikoina minua vetää puoleensa tietoisuus Läsnäolosta, paikasta lohdulle, tai ohjeille tai rukoukselle tai ahdistukselle.
Margery Post Abbott, Philadelphia Faith and Practice

Kveekariliikkeen alkuaikoina hartauskokous noudatti ohjelmoimatonta muotoa, joissa karismaattiset johtajat pitivät usein pitkiä puheita odottaen välillä hiljaisuudessa Herraa. Evankelisen liikkeen syntyaikoina 1800-luvulla Pohjois-Amerikassa monet ystävien ryhmät omivat sellaisia jumalanpalveluksen muotoja, joissa hiljaisuus rikottiin ääneen rukoilemalla, hymnein, raamatunluvulla, henkilökohtaisilla todistuksilla ja papin saarnalla. Nimenomaan tämän hartausmuodon kveekarilähetyssaarnaajat veivät mukanaan Itä- ja Keski-Afrikkaan, Aasiaan ja muihin osiin Amerikkaa. Paikalliset perinteet on lisäksi liitetty näissä maissa mukaan hartauteen.

Ystävien ei tarvitse pitää hartauskokouksiaan erikseen siihen tarkoitukseen pyhitetyssä tilassa, koska he uskovat kaikkien paikkojen pyhyyteen. Mikäli kokoustaloa tai kirkkoa ei ole saatavilla, he saattavat jakaa tilan toisen uskonnollisen järjestön kanssa, vuokrata tilan tai kokoontua yksityisessä kodissa. Pääkriteerinä on säännöllinen saavutettavuus ja rauhallinen, hiljainen paikka, joka soveltuu hartauskokoukseen.

Hartauskokouksiin osallistuvien lukumäärä voi vaihdella. Delhissä yksi Ystävä piti yllä uskoa kohtaamalla Jumalan hiljaisuudessa yksin usean vuoden ajan joka sunnuntai NMKY:n tilassa.

Satunnaisesti muutama ihminen vastasi hänen ilmoituksiinsa ja hän toivotti heidät tervetulleiksi osallistumaan hänen kanssaan hiljaisuuteen.

Kuka tahansa voi osallistua ystävien hartauteen ja uudet tulokkaat tulisi toivottaa tervetulleiksi. On tärkeää tehdä ero elävän Jumalan palvelukselle ja ryhmäterapialle. Epäselvyys tästä on saanut jotkut väärinkäyttämään hiljaista, vastaanottavaa ryhmää kuuntelemaan henkilökohtaisia ongelmiaan. Jotkut kokoukset järjestävät aikaa henkilökohtaisten ilojen ja surujen jakamiselle hartauskokouksen loppupuolella. Tämä on erityisen hyödyllistä silloin, jos hartauskokousta on rasittanut tämän kaltainen jakaminen. Jos hartauskokouksessa on ohjelmallisia elementtejä, niiden tarkoitus ja ajoitus tulisi selittää etukäteen, jotta kaikki tietäisivät, mitä on odotettavissa.

Hartauskokousten ulkoiset puitteet ovat myös tärkeät: koristelu ja huonekalut tulisi säilyttää yksinkertaisina. Tuolit tai penkit järjestetään ohjelmoimattomassa hartauskokouksessa joko ympyrään tai neliöön korostamaan yhdenvertaisuuden tunnetta ja rohkaisemaan osallistumiseen. Pöydälle saatetaan asettaa yksinkertaisia esineitä, kuten Raamattu tai Quaker Faith and Practice, kukkia tai erityisissä tilanteissa kynttilä. Ohjelmallisissa hartauskokouksissa on yleensä koroke, josta hartauskokousta vuorollaan johtavat ovat helposti nähtävissä ja kuultavissa. Hartauskokous alkaa, kun ihmiset alkavat kokoontua hiljaisuudessa ja osallistujat liittyvät hartauden virrassa kasvavassa yhteisyydessä.

Vaikka hartauskokous pidetään tavallisesti sunnuntaiaamuisin, voidaan se järjestää ihan milloin tahansa. Ystävien yhteisölle on tärkeää pitää huoli kokoontumisten säännöllisyydestä sellaisena aikana, joka sopii kaikille. Hartauskokous kestää tavallisesti tunnin. Lapset ovat tervetulleita hartauskokoukseen, mutta koska joillekin saattaa tuottaa vaikeuksia pysyä hiljaa hartauden aikana, heille voi olla hyvä järjestää ohjatumpaa toimintaa hartauskokouksen rinnalla.

Ystävien yhteisö on levinnyt pitkien etäisyyksien päähän toisistaan ja niinpä sopimalla yhteisistä hartauskokouksen ajoista, voidaan luoda lohdun ja yhteisyyden tunne yksin hartautta harjoittaville. Tällä tavalla toimittiin menestyksellisesti Lähi-idässä, kun rajat estivät Ystävien kokoontumisen fyysisesti Ramallahissa Länsirannalla ja Brummanissa Libanonissa. Vaikka Ystävät Intiassa ovat hajallaan eri puolilla maata, kokoontuvat Intian Yleiskokouksen jäsenet yhteiseen hartauteen klo 21.30. Maailmanlaajuisesti Ystäviä on rohkaistu kokoontumaan tiettyyn kellonaikaan paikallista aikaa, missä ovatkin, rukoilemaan yhdessä sellaisten erityisten huolenaiheiden kuten ystävien puolesta Etelä-Afrikassa ja rauhaa Kosovoon ihmisten kesken levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien aikana. Kuten tässä lehtisessä korostetaan, Ystäviä kutsutaan hiljentymään ja rukoilemaan rauhan puolesta joka sunnuntai-iltaisin klo 19.

”Olkaa malleja, esimerkkejä kaikissa maissa, paikoissa, saarilla, kansojen keskuudessa, minne ikinä tulette, että tapanne ja elämänne julistaisi kaikenlaisten ihmisten keskuudessa ja heille; ja sitten voitte vaeltaa iloiten koko maailmaan vastaten Jumalaan jokaisessa ihmisessä.”

Tämän sivun on koonnut Jaana Erkkilä

Ystävät käyttävät sanaa uskon periaate kuvaamaan elävän totuuden toteutumista ihmisen sydämessä sellaisena kuin se näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä.

Uskon periaate ei ole ilmaistavissa sanoina, vaan ennemminkin elämäntapana, joka perustuu ymmärrykselle siitä, että jokaisessa ihmisessä on jotakin Jumalasta ja että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja kaikkien elämä on yhteydessä toisiinsa. Se on uskoa vahvistavaa, mutta saattaa johtaa toimintaan joka on ristiriidassa yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjen käytäntöjen kanssa. Uskon periaatteet heijastavat Ystävien Uskonnollisen Seuran yhteistä uskoa, vaikka yksittäiset Ystävät saattavatkin tulkita niitä eri tavoin oman valonsa mukaan. Ne eivät ole vaihtoehtoisia lisukkeita, vaan hedelmiä uskon puusta. Kveekarien perustavat uskon periaatteet ovat: totuus, tasa-arvo, rauha, yksinkertaisuus, yhteisö.

Totuus on monimutkainen käsite. Sanaa käytetään joskus ilmaisemaan Jumalaa, joskus hartaudesta nousevaa vakaumusta ja joskus elämäntapaa. Kuuliaisuus totuudelle kuten Ystävät sen ymmärsivät, johtivat heidät toimintaan joka saattoi ulkopuolisten silmissä näyttää kummalliselta ja jopa provokatiiviselta. Varhaisille Ystäville Totuudesta todistaminen piti sisällään julkisten hartauskokousten järjestämisen, mihin rangaistuksiin se saattoikin johtaa. Se piti sisällään myös julistamista, minkä takia monia Ystäviä vangittiin. Ystävät kieltäytyivät alusta lähtien vannomasta, koska näkivät pitäytymisen totuudessa niin tärkeäksi. Heille vannominen merkitsi kahdenlaisen totuuden olemassaoloa ja heidän mielestään ihmisen tuli puhua totta kaikissa tilanteissa. Margaret Fell vangittiin ja hän menetti kaiken omaisuutensa kieltäydyttyään vannomasta uskollisuutta kuninkaalle.

Jos jokaisen ihmisen katsotaan voivan olla suorassa yhteydessä Jumalaan, iästä, rodusta, kansallisuudesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja koulutuksellisesta asemastaan huolimatta – jos jokainen on tasa-arvoinen Jumalan rakkauden edessä ja hänellä on samanarvoinen mahdollisuus olla kanavana Jumalan totuuden ilmitulolle – siten kaikkia ihmisiä tulee pitää yhtä arvokkaina. On olemassa Siemen, Valo – ”jotakin Jumalasta” jokaisessa ihmisessä. Tämä näkemys on merkinnyt Ystäville alusta lähtien tasa-arvoa sukupuolten ja rotujen välillä. Englannissa ja Englannin siirtomaissa tämä merkitsi varallisuuteen ja luokkaan perustuvien etuoikeuksien päättymistä Ystävien keskuudessa. Japanissa ja Keniassa, missä naisen arvo on vain hiukan suurempi kuin kotitaloustavaran, se johti tytöille tarkoitettujen kveekarikoulujen perustamiseen. Se muodosti myös perustan orjuuden ja kuoleman rangaistuksen vastustamiselle.

Ystävien keskuudessa vallitsee vakaumus siitä, että maailma tarjoaa liian monia houkutuksia totuudesta poikkeamiseen. Esimerkkeinä voi mainita varakkuuden, vallan tai nautintojen tavoittelun; liioittelu kielenkäytössä, kohtuuttomuus muodissa ja käytöksessä ja liiallinen painotus työasioihin, jopa hyvissä kohteissakin. Totuus on löydettävissä tavallisesti hiljaisessa, häiriintymättömässä johdatuksen odotuksessa ihmisen sydämessä, nöyrässä hengen yksinkertaisuudessa, joka tunnustaa maailman olevan Jumalan, ei meidän käsissämme.

Uskon periaate yksinkertaisuudesta pyrkii suuntaamaan huomiomme siihen, mikä on olennaista ja ikuista, jotta voisimme välttää ohimenevän ja epäolennaisen häiritsevän vaikutuksen. Selkeä ja rehellinen puhe ilmaisee koruttomuutta ja vaatimattomuutta. Kunnioitus Jumalan luomistyötä kohtaan ja sen johdosta seuraava huoli ympäristön suhteen ja oikeudenmukaisen luonnonvarojen käytön suhteen ovat toinen ilmeinen tämän todistuksen näkyvä muoto. Kohtuuttomuudelle perustuva taloudellinen kasvu, tuhlaavaisuus ja keinotekoisesti luodut tarpeet nähdään olennaisina rikkomuksina yksinkertaisuuden periaatetta vastaan.

Kaikki ihmiset ovat yhtälailla Jumalan rakastamia veljiä ja sisaria keskenään, olkoot eroavaisuutemme kokemusten, kulttuurin, iän tai ymmärryksen suhteen kuinka suuret tahansa. Ystävät ovat todenneet, että Valo voi valaista yhteen kokoontuneen ryhmän yhtä hyvin kuin yksittäisen sydämen ja sitoa ryhmän yhteen uskossa, tietoisuudessa ja kokemuksessa. Ystävät tuntevat tehtäväkseen rakentaa laajempaa maailmanlaajuista yhteisöä näkemällä ja vahvistamalla toinen toisessaan jumalallista mahdollisuutta, Siementä, Kristusta, sisäistä Valoa. Meidän täytyy oppia olemaan toistemme kanssa vahvistamalla ja ruokkimalla sitä, mikä toisessa on parasta – tai George Foxin sanoin – ”vastaamalla Jumalalle jokaisessa ihmisessä”. Sellaisessa yhteisössä, Ystävät uskovat, ihmiset todistavat riippumattomuudesta, myötätunnosta ja Jumalan rakkaudesta kokemuksellaan.
Ote Meeting the Spirit, Hans Weening

Rauhan periaate perustuu ymmärrykselle siitä, että Jumala ja ihmiset ovat samaa tekoa. Kuinka kukaan voi tappaa toisen Jumalan lapsen, Totuuden mahdollisen kanavan, kuinka harhaanjohdetulta hän saattaakaan juuri sillä hetkellä näyttää. Tämä testimoni on johtanut Ystävät vastustamaan kaikkia sotia ja sotaan valmistautumista. Amerikan sisällissodan aikaan monia Ystäviä erotettiin kokouksistaan, koska he osallistuivat aseelliseen toimintaan. Myöhemmin kun Ystävät joutuivat asevelvollisuuden piiriin, he työskentelivät omantunnon syistä kieltäytyvien oikeuksien puolesta. Tänä päivänä monet Ystävät tekevät työtä lopettaakseen ei vain fyysisen asevelvollisuuden, vaan myös verorahojensa käytön sotilaallisiin tarkoituksiin.

Rauhan periaate on käytännössä tarkoittanut ponnisteluja lievittää sodan kaikkien osapuolten kärsimyksiä. Se tarkoittaa ponnisteluja toimia rakentavana voimana konfliktissa olevien ihmisten tai kansojen välillä. Se tarkoittaa rauhanomaisten konfliktin ratkaisukeinojen etsimistä sellaisten laillisten instituutioiden kautta, kuten ovat kansainväliset sopimukset tai Euroopan unioni tai Yhdistyneet Kansakunnat. Se merkitsee jatkuvaa rauhan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden etsimistä väkivallattomien yksilö- ja ryhmätyötapojen avulla kohti sosiaalista muutosta.

Esimerkiksi Quaker council for European Affairs (QCEA) ja Quaker United Nations (QUNO) Genevessä ja New Yorkissa edistävät kveekarien näkemyksiä vallan keskuksissa, missä poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset päätökset, joilla on maailmanlaajuista vaikutusta, tehdään. (” puhua vallalle totuutta”).

” Anna itsellesi aikaa oppia, kuinka muut ihmiset ovat kokeneet Valon. Pidä tärkeänä Raamattua, kuten myös niin Ystävien kuin muiden kirjoituksia, jotka paljastavat Jumalan teitä. Kun opit muilta, voitko puolestasi jakaa vapaasti eteenpäin sen minkä olet saanut? Samalla kun kunnioitat muiden kokemuksia ja mielipiteitä, älä pelkää tuoda julki, mitä olet löytänyt ja mitä itse pidät tärkeänä. Muista, että epäily ja kysely voivat myös johtaa henkiseen kasvuun ja suurempaan tietoisuuteen sisällämme asuvasta Valosta.”

Neuvoja ja kysymyksiä, 5

Hartauden harjoitus ja siihen valmistautuminen vaativat huomiota useammin kuin kerran viikossa. Varsinkin ohjelmoimattomaan hartauteen osallistuvia neuvotaan erityiseen huolellisuuteen ja kurinalaisuuteen valmistautumisessa, jotta yhteinen hartausaika tulisi käytettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Valmistautuminen saattaa tapahtua säännöllisellä keskittymisellä ja mietiskelyllä. Erilaisten kirjoitusten lukemisesta sekä Neuvojen ja Kysymysten, arjen toimissa hyödyllisten kveekariohjeiden pohtimisesta voi olla apua. Toisina aikoina luonnon kauneuden ihaileminen tai hengellisesti samanmielisten tapaaminen tai heille kirjoittaminen voi olla se, mitä kaivataan.

Erityisesti univaikeuksista kärsiville yöllinen rukous tai lukeminen voi olla hyödyllistä hartauteen valmistautumista, hengen keskittämistä ja rauhoittumista, päivän huolista vapautumista. Kun näitä tottumuksia harjoitetaan ajallaan, voi hartauskokouksessa hiljentyminen ja täysin keskittyneeksi ja elävän läsnäololle vastaanottavaksi tuleminen vaatia vähemmän aikaa.

”Pyritkö varaamaan aikaa hiljaisuudelle, jotta avautuminen Pyhälle Hengelle tulisi mahdolliseksi? Jokaisen meistä on löydettävä keino kokea hiljaisuus, sillä se auttaa meitä syventämään tietoisuuttamme jumalallisesta ja löytämään kestävyytemme sisäinen lähde. Etsi sisäistä hiljaisuutta, jopa arkisten toimien keskellä. Rohkaisetko itseäsi ja toisia luottamaan Jumalan johdatukseen jokapäiväisessä elämässä? Pidä itsesi ja muut Valossa tiedostaen, että Jumala vaalii jokaista ihmistä.”

Neuvoja ja kysymyksiä, 3

TYÖHARTAUSKOKOUS

Kveekarien työhartauskokous pidetään myös hartauskokous-käsitteen mukaisesti. Kokous voidaan järjestää sunnuntaina varsinaisen hartauskokouksen jälkeen tai jonakin muuna sopivana ajankohtana. Varsinaisten jäsenten ohella myös osallistujat voivat olla mukana kokouksen kirjurin luvalla.

Työhartauskokouksen tarkoituksena on etsiä Jumalan tahtoa. Siinä ei ole kyse alistumisesta enemmistön tahtoon, koska kveekarit eivät äänestä. Kyseessä on harjoittaa Jumalan kuuntelemista sen kautta, mitä itse kukin sanoo. Kirjuri on valmistellut esityslistan ja johtaa kokousta usein avustavan kirjurin kanssa. Kirjuri pyrkii löytämään kokouksen hengen. Jos kirjurista tuntuu siltä, että asia on käsitelty perusteellisesti, hän luonnostelee pykälän ja tarjoaa sen kokoukselle. Pykälän tulee sisältää käsitellyn asian ja kirjata päätöksen, johon on tultu. Pykälän tulee saavuttaa kokouksen hyväksyntä joko ääneen ilmaistuna tai hiljaisena hyväksyntänä. Jos kirjuri ei kykene saavuttamaan selkeää käsitystä kokouksen hengestä, mitään päätöstä ei tehdä, eikä pykälää kirjata, vaan kirjataan yksinkertaisesti, ettei kokous ole vielä valmis tekemään päätöstä.

NEUVOJA JA KYSYMYKSIÄ:

Aikojen kuluessa Ystävät ovat luoneet kokoelman kveekarien neuvoja ja kysymyksiä. Jotkut hartauskokoukset noudattavat pitkäaikaista perinnettä lukea yksi tai useampi neuvo ja kysymys hartauskokouksen tai muun kokoontumisen aluksi. Alunperin niiden tarkoitus oli tarkistaa paikallisten ryhmien elämää suuremmissa neljännes tai vuosikokouksissa. Se oli keino pitää ryhmät yhdessä ja vastuussa toinen toisilleen. Kveekarismin varhaisina aikoina neuvojen ja kysymysten säännöllinen käyttö oli velvollisuus Ystävien kokouksissa. Me käytämme niitä edelleen henkilökohtaiseen hartauselämään ja reflektointiin ja haasteena ja inspiraation lähteenä henkilökohtaisessa elämässämme ja uskonnollisen yhteisön elämässä. Neuvot ja kysymykset ovat myös hyvin vaalittuja muistuttajia meille kveekarien hengellisistä näkemyksistä ja haasteista meille yksilöinä. Vaikkakaan Neuvojen ja Kysymysten yhteinen käyttö ei ole niin säänneltyä kuin se tapasi olla menneisyydessä, niillä on edelleen olennainen osa hengellisen elämämme kehittymisessä. Euroopassa ja Lähi-idässä Britannian Vuosikokouksen Neuvot ja Kysymykset ovat parhaiten tunnettuja. Ne ovat kokoelma 42 kysymystä ja aihetta, jotka koskevat henkilökohtaista ja yhteistä pohdiskelua. Ne on käännetty monille eurooppalaisille kielille ja sovitettu paikallisiin olosuhteisiin. Monet kokoukset ovat saaneet paljon niiden käytöstä. Yksi rakastetuimpia neuvoja on George Foxin antama vuodelta 1656:

”Ole hiljaa ja rauhassa omassa mielessäsi ja hengessäsi, vapaana omista ajatuksistasi., ja sitten sinä tunnet Jumalan olemuksen ja käännät mielesi Herran Jumalan puoleen ja tulet vastaanottamaan hänen voimansa sieltä, mistä elämä tulee.”

Fox (Journal, s.346)